De Onderhandelingen (23.4.2042)

Faust kuunteli hiljaa toisen kertomaa, kädet ristissä sylissään. Hän ei näyttänyt panevan pahakseen häviämistään, eikä toisen äkillistä puhetulvaa. Hän oli niitä ihmisiä, joille oli helppo puhua. Ja se oli hyödyksi miehelle hänen asemassaan.

"Puutarhanhoitoa. Mielenkiintoista." Führer totesi, ja haki tällä kertaa itse lisää likööriä antaen koiransa keskittyä shakkinappuloista haaveilemiseen. Pian ylväs olento kuitenkin kyllästyi, käveli Führerin pöydän taakse ja katosi sen alle hämärään ja viileään makuupaikkaansa. Führer sen sijaan palasi ja kaatoi Fredrikille lisää juomaa: "Tämä on paikallista päärynästä ja vadelmasta valmistettua likööriä. Maistakaahan. Viinikauppias suositteli tätä minulle sydämellisesti." Führer totesi ja istui taas.

Hän katseli edelleen Fredrikiä tutkivasti. Tämän kertoessa enemmän itsestään oli Führerillä aikaa tehdä arvioita.

Fredrik keräsi shakkilautansa takaisin salkkuun tuhoten näin Arguksen unelmat sen jyrsimisestä. Mokomakin koira. Fredrik otti mielihyvin Vadelmasta ja Päärynästä tehtyä sekalikööriä ja totesi sen erinomaiseksi.

"Pidän myös viskistä kovasti. Sandenburgissa myin itsetehtyä viskiä. Se ei kuitenkaan tuottanut hirveästi rahaa. Tämä likööri on oikein erinomaista. Täytyy käydä joskus tervehtimässä tätä viinikauppiastasi. Mutta kuten todettu olen siis kiinnostunut puutarhanhoidosta. Nyt kun muistelen minulla kasvaa myös vadelmia ja mansikoita tilallani. En ole katsos ehtinyt käydä siellä pitkään aikaan töiden takia. Annankin taloudenhoitajalle käskyn siivota talon miehensä kanssa ensi viikoksi. Palan halusta päästä sinne taas." Fredrik sanoi Faustille ja joi likööriä. Merkki näytti olevan 'VS-DC'. Nimi kannatti laittaa korvan taakse.

"Tiesittekö muuten että olen ollut asianajaja sekä arkkitehti? Tosin arkkitehdin ammattia en ikinä ehtinyt virallisesti harjoittaa, mutta olen saannut siihenkin koulutuksen. Jos siis joskus sattuisit tarvitsemaan arkkitehtiä.." Fredrik sanoi jättäen lauseen kesken. Hän otti taas likööriä ja hymähti itsekseen.

Führer katseli Fredrikiä kulmaansa lievästi kohottaen: "Noinko tosiaan? Pidän sen mielessäni." mies totesi ja katseli toisen liköörinjuontia, kuunnellen edelleen Fredrikin tarinointia, jota näyttikin tulevan mukavaa tahtia. Alkoholi teki tuollaista ihmisille.

Faustilla ei tietenkään ollut mielessä Fredrikin juottaminen humalaan. Se ei ollut hänen tapaistaan.

"menkää toki käymään tilallanne. Jos sallitte, ilmoitan veljelleni myös. Hän olisi enemmän kuin mielissään saadessaan tulla tutustumaan päärynäpuiden kasvattamiseen henkilökohtaisesti." Faust selitti. Hän kallisti päätään ja kohotti tas likööripulloa: "Lisää? Minulla on vielä muutamaa eri sorttia, jos haluatte maistaa. Juokaa toki, itse en tosiaan ole liköörien ystävä. En ainakaan useimpien. Viski tosin maistuu. Olette ehtineet montaa asiaa elämässänne, arvon herra Fredrik. Laaja kokemuksenne eri asioista on varmasti ollut hyödyksi urallanne."

Fredrik joi kiitettävään tahtiin likööriä ja huomasi että Päärynä-Vadelmakin oli loppunut. Harmi. Se oli melko hyvää itseasiassa. Fredrik venytteli hieman ja kuunteli kun kello löi seitsemää.

"Juu. Menen sinne ensi viikolla. Tulkaa tekin jos haluatte. Tapaatte ehkä rouva Sandenbergin.. Mutta hänhän on kuollut." Fredrik mutisi surullisena tippa silmässään. Sitä se alkoholi tekee. Huomenna Fredrikillä olisi kiitettävä päänsärky, jos ylipäätään enään herää.
"Voisimme maistaa jotain kermaista. Tai sitten viskiä. Olen saannut toistaiseksi tarpeekseni näistä erittäin makeista juomista." Fredrik sanoi Faustille ja katsoi kun Argus kömpi Führerin jaloista viinikaapin eteen. Luultavasti se jo arvasi mitä oli tulossa.

"Kokemustahan karttuu tehdessä. On minulla akateemisiakin tutkintojakin mutta ne ovat pelkkiä sanoja paperilla. Oikea kokemus se merkitsee jotain. Olen muuten kuullut että etsitte stadionille suunnittelijaa? Minä voisin ehkä harkita asiaa." Fredrik sanoi ja katsahti merkitsevästi Faustiin.

Faust nyökkäsi: "Tehkää toki ehdotus. Otan sen ilolla vastaan. Kunhan sen arkkitehtuuri on yhtenäinen muun Germanian kanssa. Argus, pullo." ja jälleen koiralle näytettiin sormella mikä pullo pitää tuoda. Se toi pöydälle kuivaa viskiä ja heilutti sitten taas häntäänsä saadessaan taputuksen päälaelleen. Koiraansa kiitettyään Faust tarjosi Fredrikille pian lasillista viskiä: "Onko teillä muita sukulaisia tai läheisiä? Ja otan osaa vaimonne puolesta. Ikävää että tuollaista tapahtuu." Faust sanoi, vaikkei uutinen hänelle mikään uusi ollutkaan.

Tapaamisiaikaa oli merkittynä vielä hetkinen, eikä Führerillä ollut kiire ajaa Fredrikiä luotaan. Tämä oli päivän viimeinen vieras, ja illalla Führer illastaisi kuitenkin taas yksin. Kenraali Herzog oli pitänyt hänelle seuraa eilen, mutta tuskinpa tuo tänään saapuisi.

Führerinä olemisella oli toinenkin puolensa. Kun uhrasi koko elämänsä uralleen, aikaa perheelle ei jäänyt. Führerillä ei ollut vaimoa eikä lapsia. Raban Faustilla oli, eikä Führer siksi voinut tukeutua aina veljensäkään seuraan.

Fredrik otti jälleen laukkunsa ja asentti tunnuslukunsa 'lukkoon' jolloin salkku aukesi rämähtäen. Hän otti muutaman paperin ja laittoi ne Faustin työpöydälle. "Piirrustuksia opiskeluajoilta. En tiedä edes miksi olen säilyttänyt noita. Kaipa se oli.. Jumalan tahto." Fredrik sanoi ja joi kulauksen viskiä. "Niin hän kuoli hyvin pian. Isäkin kuoli jo kymmenisen vuotta sitten ja äiti pari vuotta sitten. Tietääkseni minulla ei ole muita sukulaisia, mein führer." Fredrik sanoi tärisevällä äänellä. Ensi yönä nähtäisiin luultavasti (alkoholin myötävaikutuksella) painajaisia.

"Minun täytynee pian lähteä. Aikamme loppuu pian ja teillä on luultavasti vielä monta vierasta vastaanotettavananne." Hän sanoi lopulta ja joi viskilasin tyhjäksi. Sade piiskasi vieläkin ikkunoita, jopa voimistuneempana kuin viimeksi. "Pyydä veljeäsi tuomaan vaimonsa ja lapsensakkin jos hän haluaa. En pane pahakseni. Näin vanhempana sitä.. Niin sitä haluaa nähdä ihmisiä lähellään.." Fredrik mutisi taas selittämättömän haikeana. Lauseella oli luultavasti jotain tekemistä perheen kanssa.

"Jääkää toki illalliselle." Führer sanoi ja nousi seisomaan. Hän viittasi kädellään huoneessa olevaa pidempää sohvapöytää kohti: "Minulla on vierashuonekin, voitte viettää siellä yönne. Teidän ei kannattane lähteä tuossa kunnossa hortoilemaan asunnollenne. Ja voitte ilmoittaa veljelleni itse huomenna, hän on tulossa käymään." Führer totesi. Hän tarjosi Fredrikille tueksi kättään matkalla sohvalle.

Mein Führer. Tulihan se sieltä.

"Minulla ei ole enää tapaamisia illalla. Meidän tapaamisemme oli viimeinen." Faust selitti auttaessaa Fredrikin sohvalle istumaan. Hän kävi painamassa nappulaa työpöydässään ja puhui mikrofoniin: "Voitte lähettää illallisen sisään. Kahdelle hengelle."
Sihteerin ääni vastasi pian: "Selvä, mein Führer."
Faust palasi sohvan ääreen ja laski sohvapöydälle ruukullisen vettä: "Teidän kannattanee nauttia tätä loppuillan ajan."

"No jos te haluatte, mein Führer." Fredrik sanoi ja istahti sohvalle Faustin avustuksella. "Kovin ystävällistä. Vietän siis yöni siellä ja ilmoitan itse asiani huomenna veljellenne, mein Führer." Hän kävi asioita läpi ja otti vesilasin kauniiseen käteen ja joi. "Oliko tosiaan? Minulle sanottiin että.. No antaa olla." Fredrik mutisi ja katseli vieressään olevaa taulua jossa kuvattiin Pyhän Saksalais-Roomalaisen Keisarikunnan perustamista. "Minun esi-isäni on tuossa kuvassa." Fredrik sanoi ja osoitti paavin viereen maalattua kaardinaalia. "Francisco Della Chiesa, kaardinaali." Hän tarkensi vielä ja nautti taas vedestä.

Sama vähä-älyinen sihteeri joka ei ollut osannut kirjoittaa Fredrikin nimeä ala-aulassa toi illallisen sisään ja asetti sen molempien eteen. Kirjolohta ja pariisin perunoita tillikastikkeessa. Kala sopi paremmin kuin mainiosti Fredrikille joka katsoi ihaillen ateriaa. Hänellä oli tavallisesti peruna ja lihapullia ruokana ministeriössä. Ei hän ikinä ehtinyt syömään kunnolla. Todellisuudessa Fredrikillä olisi ollut yllin kyllin aikaa syödä, hän vain sattui olemaan työnarkomaani.

Faustkin vilkaisi taulia: "Noinko tosiaan? Teillä on vaikutusvaltaisia sukulaisia, herra Ferdrik." mies totesi, istui alas ja aloitti ateriansa. Hän ei ruokaillessaan sen enempiä puhellut, vaan keskittyi syömiseen ja ruuan makuun. Ruoka oli aina hyvää täällä. Sopivan kotiruokamaista. Jos kiskoi ikänsä kaviaareja, niihin kyllästyi suhteellisen nopeasti. Führer perusti ruuasta, joka oli maittavaa ja ravitsevaa. Kaksi tilliä ristissä keskellä lautasta olisi saanut hänet vain vihaiseksi.

Syötyään ruokansa loppuun Führer pyyhki suunsa valkoisella liinalla ja katsahti Fredrikin lautaseen. Jos tämä olisi syönyt jo, Führer voisi pyytää vartijaansa näyttämään tuolle vierashuoneen. Se sijaitsi parin käytävän päässä ja sieltä oli kaunis näköala kaupunkiin. Jos piti kaupunkinäköaloista. Uudesta Germaniasta vaan oli vaikea olla pitämättä, sillä se oli uskomattoman kaunis. Ainakin Führerin mielestä.

"Jos haluatte lisää, ilmoittakaa vain. Ruokaa on kyllä enemmänkin." Führer totesi ja risti tottuneeseen tapaansa kädet taas syliinsä.

Fredrik katsahti ruokaansa ja aloitti sitten aterioinnin. "Sanokaa vain Fredrik tai Willem, mein Führer." Fredrik sanoi ja ryhtyi sitten syömään. Ruoka oli todellakin hyvää. Melkein samanlaista kuin kotona seitsemänkymmentä vuotta sitten. Yleensä Fredrik ei todellakaan tälläisiä jättiaterioita syönnyt. Hänelle kelpasi vaikka pavuilla täytetyt patongit jos kiire olisi. Onneksi hän ei ollut pilannut makuaistiaan Alankomaissa gaalaillallisilla.

Kun Fredrik oli syönnyt ja hymähtänyt hyväksynnän merkiksi hänkin pyyhki suunsa valkoisella liinalla. Fredrik kiitti ja lähti sitten vartijan mukana huoneeseen jossa hän yönsä viettäisi. Ovelta hän vielä mutisi Faustille hyvät yöt. Vierashuone oli todellakin upea. Näköala veti vertoja majakalle mutta Fredrik ei koskaan ollut näköaloista välittänyt. Hän kiitti vartijaa ja istahti työpöydän ääreen. Fredrik sytytti lampun ja otti ison paperiarkin salkustaan sekä muutaman kynän ja alkoi suunnittelemaan stadionia. Hän pääsi hyvään alkuun mutta väsymys vei lopulta voiton ja hän siirtyi nukkumaan sängyn puolelle. Tosin kaikki vaatteet päällä, niin väsynyt kun oli.

Faust valvoi vielä tovin Fredrikin mentyä.

Hän oli lokeroinut miehen viimein. Tällä hetkellä tuo oli hänen puolellaan. e oli hyvä. Valtionvarainministeriön hommansa mies osasi hyvin, ja näemmä hänen kanssaan tuli mukavasti toimeenkin, kunhan osasi vedellä oikeista naruista. Ja käyttäytyä asiallisesti. Se ei ollut Faustille ongelma, hän käyttäytyi aina asiallisesti.

Hetken öistä Germaniaa katseltuaan Faust ja hänen weimarinseisojansa siirtyivät Faustin makuuhuoneeseen. Se oli kuin työhuonekin; ylväs, vaalea ja yksinkertaistetulla tavalla kaunis. Faust tarkisti vielä aamuiset menonsa, lähetti viestin veljelleen koskien tämän aamuista tapaamista Fredrikin kanssa ja paneutui sitten vuoteeseen. Pehmeä patja tuntui hyvältä koko päivän työtuolissa istumisen jälkeen. Gevehard Faust nukahti melkein heti.

Hän kuorsasi.

----

Aamu valkeni odotettua kirkkaampana. Sadepisarat kimmelsivät nousevan auringon valossa ja saivat rakennukset säihkymään. Ihmiset heräsivät aikaisin ja menivät töihinsä. Taksit tööttäilivät kaduilla, ihmiset pölöttivät kännylöihinsä jo tähän aikaan, ja poliitikot saapuivat taas päättämään valtion asioista.

Raban Faust oli yksi heistä. Hän oli saanut veljeltään viestin eilen, ja saapui tänään paikan päälle kuulemaan, mitä tämä paikalle hälyttäminen oikein merkitsi. Hänet päästettiin Führerin työhuoneeseen, mutta se oli vielä tyhjä. Ilmeisesti Führer oli vielä aamutoimissaan. Raban istuskeli sohvalla ja luki uutta Germania Tabloidia.

Hitto. Hän oli hävinnyt TAAS jalkapallovedonlyönnissä.

Aamu ei ollutkaan niin harmaa ja sateinen kuin Fredrik luuli. Tosin hän oli noussut jo hyvin aikaisin piirtelemään suunnitelmiaan valmiiksi. Stadionista tulisi kyllä lopulta miellyttävä Führerille. Jos tämä ei kelpaisi, niin seuraava sitten. Ensimmäiset liikenteen äänet olivat alkaneet kuulumaan seitsemältä, kaksi tuntia Fredrikin heräämisen jälkeen.

Fredrikille oli tuotu aamiainen ja kylpytakki huoneeseen. Jälkimmäinen luultavasti suihkua varten. Aamiaisen Fredrik oli syönnyt nauttien mutta suihkussa hän kävi vain hyvin nopeasti. Suunnitelmat olivat edenneet hyvin ja piirrustukset tarvitsisivat vain hiukan hiomista enään. Ainakaan vuosien opiskelut eivät olleet menneet täysin hukkaan Alankomaissa.

Fredrik oli vaihtanut vaatteet paremmin aamuun sopiviksi ja hänen tapauksessaan se tarkoitti aamutohveleita, valkoista silkkipaitaa ja suoria harmaita housuja. Puolikuunmuotoiset lukulasit olivat myös hänen silmillään joten näky oli luultavasti mitä huvittavin kun Fredrik astui Führerin työhuoneeseen salkku kädessään ja stadionin piirustukset kainalossaan. Lisäksi lasit varmistivat sen ettei niin Raban kuin Führerkään luultavasti tunnistaisi häntä.

Raban oli ehtinyt lehtensä puoleen väliin pramealla vaalean kerman värisellä sohvalla kun joku asteli sisään. Raban tietysti oletti, että kyseessä oli hänen veljensä, ja katse lehdessä vielä totesi: "Kappas, Gevehard. Sinähän kauan nukuit. Se ei ole ollenkaan tapaistasi."

Nostaessaan hymyilevät kasvonsa lehdestä mies kuitenkin näki Fredrikin ja hänen suunsa loksahti hyvin epäasiallisesti auki. Kuka spurgu tuo oli, ja ennen kaikkea, miten se päästettiin marssimaan hänen veljensä työhuoneeseen, Führerin työhuoneeseen, ihan tuosta vaan?

Raban nousi ylös ja sormeili hermostuneesti kravattiaan. Hänestä oli kyllä erotettavissa veljensä piirteitä, mutta hän oli paljon pyöreämpi, hieman lyhyempi ja hän onnahteli aina kävellessään: "Ah...anteeksi kovasti... kukas te olette...herra?" Raban lisäsi, ihan siltä varalta että olikin tekemisissä jonkun vieraan maan oudosti pukeutuvan diplomaatin kanssa. Tosin ihan heti ei kyllä tullut mieleen, missä maassa diplomaatit olisivat pukeutuneet noin. Jotain tuttua tuossa miehessä silti oli...

"Te... oletteko te varmasti oikeassa huoneessa?"

Tuskin oli Fredrik astunut sisään kun häntä jo luultiin Führeriksi. Puhuja olikin Raban Faust, jonka Fredrik jo tunti pintapuolisesti. Tämä siis oli se makuuhuoneessa päärynöitä kasvattava mies. Kyllähän Fredrik tiesi miltä Raban näytti mutta äskeinen komentti oli odottamaton.

"Kyllä sinä sen tiedät." Fredrik murahti vastaukseksi uteluihin ja istahti tämän viereen sohvalle. Ennemmin tai myöhememin Raban kyllä luultavasi oivaltaisi että hänen valtiovarainministerinsä istui vieressään. Fredrik nappasi päivän lehden Rabanilta joka oli päätynyt suu auki ihmettelemään kuka Fredrik oli joten tilanne oli otollinen.
"Ja kyllä, olen tullut oikeaan huoneeseen, kiitos." Fredrik mutisi vielä samalla kun syventyi lehdenlukuun. Fredrikiä ei toisaalta edes kiinnostanut poliittiset 'uutiset' hän oli luultavasi kuullut ne jo kuukautta ennen lehteä.

Aamuaurinkokin paistoi mukavasti huoneeseen, joskin se häiritsi Fredrikin lehdenlukua hiukan. Mihinköhän Führer oli jäännyt..

"Ah, Fredrik? Voi kamala, anteeksi hirveästi. En ollut... eh... tunnistaa sinua. Tuota... mitäs sinä täällä tähän aikaan?" Raban kysyi tajuttuaan, että tuo spurgu olikin arvostettu valtionvarainministeri. Vieläkään Raban ei kyllä saanut päähänsä, miksi mies marssi tuollaisissa kuteissa Führerin toimistoon.

Huomattuaan oven aukeavan taas Raban päätteli, että hän saisi vastauksensa kenties piankin.

Marmori rapisi taas, ja ensiksi sisään huoneeseen jolkotti punaisenharmaa Argus, joka Rabanin nähtyään heilutti häntäänsä vilkkaasti. Heti Arguksen takana käveli Führer Faust kahden Puolueen sotilaan kanssa. Mies heilautti kättään ja sotilaat kumarsivat, tervehtivät asiaankuuluvasti ja siirtyivät taas oven ulkopuolelle vartioon. Sotilaalliseen univormuun pukeutunut Führer kulki keskelle huonetta ja seisahtui siihen, kädet selkänsä takana.

"Herra Faust, herra Fredrik. Hyvää aamupäivää." Führer totesi. Raban nyökkäsi ja mutisi 'mein Führerit', ennen kuin uskalsi esittää kysymyksensä: "Herra, olenko erehtynyt päivästä? Meillähän piti olla tapaaminen aamulla... vai pitikö?"
"Meillä onkin. Sinähän tunnet jo herra Van Sandenburg-Della Chiesan." Führer viittasi kädellään Fredrikiä kohti. Raban nyökkäsi hermostuneena: "Totta kai, totta kai..."
"Hienoa. Fredrik, joko sinulle tarjoiltiin aamiaista?" Führer uteli ja siirtyi istumaan pöytänsä taakse, tarkkaillen kaksikkoa, kumpaistakin, etäisen rauhalliseen tapaansa.

Hän ei näyttänyt suhtautuvan pikkuveljeensä ollenkaan lämpimämmin kuin muihinkaan hallituksensa jäseniin.

"Aivan. Meillä oli tuota.. Tapaaminen eilen." Fredrik sanoi selvitettyään ensin itselleen mitä eilen oli tapahtunut. Fredrik teki kädellään jälleen pari humoristista liikettä, joilla ei ilmeisesti ollut mitään tarkoituksia.

"Jäin siis tänne yöksi.." Fredrik aloitti mutta lopetti sitten kun ovi aukesi. Ensin saapui sisään viimeillan viinamestari Argus ja hänen jäljessään näytti tulevan Führer. "Hyvää huomenta Gevehard." Fredrik sanoi jälleen testatakseen toisen reagoimista. "Ja kyllä minulle tarjoiltiin aamiaista. Oikein hyvää olikin." Fredrik sanoi ja katseli Rabanin käytöstä veljensä seurassa.

"Ja tässä minulla olisi nyt tämä suunnitelma stadioniksi. Se kaipaa vielä hieman viimeistelyä, mutta uskon että siitä saadaan sellainen kuin tahdot." Fredrik sanoi antaessaan piirrustuksia ja muita suunnitelmia Faustille. Sitten hän kääntyi Rabaniin päin, katseli tätä hetken ja meni sitten takaisin istumaan tuolilleen.

Führer otti piirustukset vastaan: "Meijn heer, edelleen, jos se vain suinkin käy." mies sanoi ja katseli stadionin piirustuksia hetkisen pöydällään. Sitten hän kääntyi ja alkoi katsella ulos ikkunastaan, aina välillä vilkaisten vielä Fredrikin piirustuksia. Ilmeisesti hän maalaili mielessään, millaiselta Fredrikin stadion näyttäisi hänen hienossa kaupungissaan.

Raban naputteli sormiaan yhteen. Häntä hermostutti olla keskellä jotakin, josta hänellä ei ollut harmainta hajuakaan. Lisäksi hänen veljensä oli keskittynyt katselemaan ulos ikkunasta, eikä helpottanut hänen oloaan yhtään.

"Vai niin... teillä oli siis tapaaminen. Kuinka mukavaa." Raban kääntyi keskustelemaan Fredrikille paremman puutteessa. Hän ei tuntenut miestä kovinkaan hyvin, ja hänelle oli muodostunut tästä jotenkin etäinen ja omahyväinen olo. Ei siis ihme, jos Gevehard viihtyi hänen seurassaan niin hyvin, että antoi hänen jäädä yöksi.

Huomattuaan, että ajatteli taas pahaa veljestään ja Führeristään, Raban köhäisi ja istahti sohvalle Fredrikin viereen. Tunnelma oli hänestä kovin painostava.

Fredrik taputti Argusta päälaelta ja vilkuili silloin tällöin tauluja. "Selvä, meijn heer." Fredrik mutisi ja jatkoi Arguksen taputtelua ja silittelyä. 'Älykäs koira ilmeisesti kun osasi viinapullotkin tuoda, mutta shakkia siitä ei luultavasti ole pelaamaan.. ' Fredrik ajatteli ja katseli sitten pieni hymynkaarre kasvoillaan kun Raban naputteli sormiaan yhteen hermostuneena.

"Juu. Keskustelimme.. No niin ja sitten pelasimme shakkia ja öh.. illastimme." Fredrik selitti karsien pois ne osat joita ei halunnut Rabanille kertoa. Jos Raban olisi tiennyt todellisen syyn miksi Fredrik jäi yöksi.. Se ei olisi hyvä Fredrikille. Fredrik ei tiennyt oikein mitä ajatella Faustin ikkunasta katselemisesta. Joko se oli hyvä tai sitten ei. Faustista oli muutenkin vaikea ajatella mitään. Rabanista sen sijaan Fredrik oli muodostanut kiinteän mielipiteen 'höperö ja hermostuva saksalainen'.

Fredrik yritti mielessään keksiä jonkinlaista puheenaihetta Rabanin kanssa mutta se ei saisi liittyä mitenkään puutarhanhoitoon.

Führer tiiraili ulos hyvän tovin, ja koko sen ajan Raban istui ihan hiljaa. Hän yritti myös keksiä puheenaihetta, mutta se oli kovin vaikeaa. Hän ei tuntenut Ferdrikiä tai tämän kiinnostuksenkohteita kovinkaan hyvin.

Führer Faust rikkoi jäisen hiljaisuuden hetken päästä. Katse edelleen ulkona mies laski paperit pöydälleen: "Pidän piirroksistasi. Minun pitää vielä keskustella muutaman tahon kanssa ja esitellä nämä heille." Führer sanoi ja kääntyi, astellen tyynesti sohvan viereen. Hän asettui seisomaan sohvan taakse ja asetti kätensä pikkuveljensä harteille, puhellen samalla Fredrikille: "Mitä rakennusaiheuta ajattelitte käyttää noihin?" Faust kysyi. Oli selvää, että Faust oletti stadionin sopivan valkean Germanian katukuvaan, ja hän olisi ollut hyvin mielissään jos siinä olisi ollut jotain Puolueeseen liittyvää. Kaksipäinen kotka koristeena pääporttien yllä tai jotain sellaista.

Raban alkoi viimein tajuta, että puhe taisi olla stadionista: "Onko Fredrik suunnitellut meille stadionin? Kuinka yllättävää! En tiennytkään teidän olevan arkkitehti!" Raban sanoi ja kääntyi katsomaan Fredrikiin uteliaan hyväntuulisena, veljensä kädet edelleen harteillaan.

Hän vaikutti vähemmän hermostuneelta kuin äsken.

Fredrik katseli Führeriä, joka taas katseli ulos ikkunastaan. Ja Raban istuskeli hiljaa. Melko outoa että yhtäkkiä huoneeseen oli laskeutunut täydellinen hiljaisuus, jonka rikkoi vain Arguksen rähinöinti jukkapalmun kanssa.

"Pidättekö? Aivan miten haluatte." Fredrik totesi rauhallisesti ensimmäisiin kommentteihin jotka hän sai. "Marmoria ulkopuolelle ja jalopuuta sisätiloihin. Lisäksi siellä voisi olla Saksan kotka ja Hollannin leijona kuvastamassa arkkitehturien yhteneväisyyttä." Fredrik selitti Faustille ideaansa stadionista. Kansallisromantikkona Fredrik vaatisi ainakin Hollannin leijonan mukaan teemaan.

"Olenhan toki arkkitehtikin. Opiskelin sitä Haagissa valtiotieteen ja puutarhanhoidon ohella." Fredrik selitti Rabanille joka oli ottanut hänen koulutuksensa puheeksi. "Kuten siis kerroin.. Ulos marmoria ja sisälle jalopuuta. Voisimme lisätä pääportin päälle Hollannin ja Saksan tai puolueen vaakunat." Fredrik selitti nyt Führerille joka katseli häntä.

"Argus." Führer totesi ja koira luimisti korviaan, jättäen jukkapalmun rauhaan. Taistelussa kasvi oli menettänyt yhden lehdistään. Argus oli aina vihannut jukkapalmuja, jostakin kumman syystä. Koiran jolkottaessa pöydän alle Faust käänsi taas katseensa Fredrikiin.

"Haluan Puolueen vaakunan pääporteille, ja sisälle suureen saliin Saksan vaakunan viereen Hollannin leijonan, kunniaksi arkkitehdille." Führer sanoi. Hän siveli toisellä kädellä leukaansa ja nyökytti päätään hyville materiaalivalinnoille. Jalopuusta pitäisi vain varmistaa, että se on varta vasten huonekaluteollisuutta silmällä pitäen kasvatettua.

"Kuulostaa hyvältä." Raban sanoi ja nyökytti, vilkaisten ylös veljeensä: "Mitä mieltä olette, mein Führer?"
"Hyvältähän tuo tosiaan kuulostaa. Saatte esitellä piirrokset ja suunnitelmat kaupungin rakennustöistä vastaaville ja muutamalle esteetikolleni. Minä annan ainakin suostumukseni."

Se tarkoitti käytännössä, että asia oli loppuunkäsitelty. Jos Führer sanoi kyllä, kaikki sanoivat kyllä.

"Palkkionne tulee totta kai olemaan työnne mukainen... mutta kuinka ehditte vierailla rakennustöitä ohjaamassa oman virkanne lisäksi? vai palkkaammeko jonkun tilallenne vahtimaan työn edistymistä ja ilmoittamaan teille, mikäli apua kaivataan?" Führer kysyi. Jos Rredrik ottaisi kaiken työn itse, hän saisi olla töissä 24/7.

Raban Faust ei enää näyttänyt niin hermostuneelta. Führerin läheisyys tuntui rauhoittavan häntä kovasti.

Fredrik katseli kun Argus painui pöydän alle saadakseen torumiset jukkapalmun tuhoamisesta ja jatkoi sitten Faustin selityksen kuuntelua. "Selvä. Puolueen vaakuna pääporteille, suureen saliin Saksan ja Hollannin vaakunat." Fredrik toisti kirjoittaessaan ylös tietoja.

"Eikä ole tarpeellista palkata ketään muuta. Arkkitehti johtaa parhaiten itse omia suunnitelmiaansa. Voin tehdä valtiovarainministerin töitä rakennustyömaallakin. Mitä turhaan palkata lisää väkeä töihin kun vanhaakin on näin paljon. Sehän on loppujen lopuksi vain järjestelykysymys." Fredrik selitti Fausteille jotka katselivat toisiaan.

"Kuten siis kerroin käytämme erityisesti huonekaluteollisuuteen tarkoitettua jalopuuta sekä valkoista marmoria. Sisäpihalle tulee patsas joka osoittaa oikeuden jumalatarta ja itse urheilupihalle tulee tähän." Fredrik selitti ja osoitti muutamaa paikkaa piirrustuksissa.

Führer kohautti harteitaan ja nosti kätensä veljensä olkapäiltä: "Kuten haluatte. Mutten halua kummankaan työn kärsivän." mies muistutti. "Olette edelleen ensisijaisesti valtionvarainministeri. Tapaatte rakennusmestarinne ensi viikolla, ja hiotte heidän kanssaan läpi viimeisen suunnitelmat. Raportoitte minulle viikoittain, kuinka työ edistyy. Rakennusmestarinne saavat hoitää työt kentällä, teillä on poliittinen ura ja velvollisuutenne." Führer sanoi kulkiessaan oman pöytänsä ääreen.

"Tässä oli tarpeeksi stadionista tällä erää. Herra Faust, herra Fredrik on ystävällisesti kutsunut teidät perheinenne käymään tilallaan. Oletan, ettei teillä ole mitään sitä vastaan?"
"Tilalla? Millä tilalla?"
"Herra Van Sandenburg-Della Chiesa voi varmasti selittää teille enemmän. Jos suonette anteeksi, minulla on töitä. Voitte jatkaa keskustelua ja matkanne suunnittelemista Palatsin neuvotteluhuoneessa ensimmäisessä kerroksessa." Führer laski katseensa pöydällään oleviin erinäisiin paperipinoihin. Raban Faust ponnisti ylös ja kumarsi pikaisesti: "Mein Führer... Gevehard, suonet minulle hetken aikaasi illalla?"
"Sihteerikköni ottaa teihin yhteyttä, mikäli se on mahdollista."
Raban näytti hiukan pettyneeltä: "Ah... selvä, mein Führer. Hyvää päivänjatkoa."

Nuorempi herra Faust lähti kulkemaan ovea kohti.

Fredrik nousi ja otti suunnitelmansa mukaan ja hyvästeli sitten Führerin. Raban lähti Fredrikin mukaan kokoushuoneeseen joka sijaitsi kerrosta alempana ensimmäisessä kerroksessa. Vartija saattoi heidät huoneeseen ja jäi sitten odottamaan huoneen ulkopuolelle.

"Eli siis asiaan. Minulla on tila Hampurissa, tarkemmin sen lähistöllä. Kasvatan siellä päärynöitä ja muita kasviksia. Olette siis tervetullot sinne jos haluatte." Fredrik selitti tilannetta Rabanille. "Muuten veljenne, hän taitaa olla hyvin etäinen kaikille? Luulisi kyllä että hän olisi veljelleen läheisempi kuin muille mutta.." Fredrik selosti Rabanille samalla kun otti huikan vettä taskumatista.

"Kuulin muuten että olet yrittänyt kasvattaa päärynöitä makuuhuoneessa ja terassilla. Melko hassu idea." Fredrik naurahti kuivasti Rabanille.

"Führer on asiallinen, se kuuluu hänen toimenkuvaansa." Raban sanoi puolustelevaan sävyyn. Hänen käytöksensä antoi kuitenkin ymmärtää, että Raban oli hivenen pettynyt veljensä käytökseen.

"Ah, kuulitte siis siitä?" Raban kysyi ja suki viiksiään hermostuneena ja hiukan häpeissään: "Kyllä, niinhän minä koetan... sain puun lahjaksi eräältä toveriltani, enkä oikein tiedä, missä minun pitäisi sitä hoitaa ja kuinka, jotta se olisi tyytyväinen. Se on vielä aika pieni puu, minun mittaiseni. Ja tuskin se suuremmaksi kasvaakaan, ainakaan minun hoidossani. Kasvi on koko ajan kuoleman partaalla. Vaimoni kehottaa kastelemaan sitä ja ystäväni kuivattamaan." Raban sanoi ja naurahti kimeästi: "Minä vihaan sitä puuta. Vihaan ja rakastan. Joka kerta kun se voi paremmin, katson voittaneeni yhden taistelun. Mutta yleensä se alkaa taas pian pudottelemaan lehtiään..."

Rabam selitti päärynäpuustaan (jonka nimeksi paljastui Albert) kaikenlaista. Vaikkei hän varsinaisesti ollut enää niin hermostunut, hänestä kumpusi silti jatkuva tarve palata Führerin työhuoneeseen. Hänellä olisi asiaa veljelleen.

Hitto vie, Gevehardilla ei ollut koskaan aikaa hänelle! he olivat veljeksiä, oliko Führer unohtanut sen?