Der Brief (22.4.2042)

Vuoden 2042 huhtikuu oli ollut harvinaisen kuuma ja kuiva. Uuden uljaan Saksan uljas pääkaupunki Germania kimmelsi polttavassa Euroopan auringossa kuin valkohehkuinen jalokivi. Puolueaukion katukivetyksellä näkyi vielä muutama hajanainen roska eilisen paraatin jäljiltä. Führer Faustin puhe oli koonnut aukealle likemmäs puolitoista sataa tuhatta ihmistä, ja ne, jotka aukealle eivät mahtuneet, olivat pakkautuneet kaupungin Hauptbahaneille kuuntelemaan puhetta kovaäänisistä.

Führerin suosio ei näyttänyt hiipumisen merkkejä. Hän oli yhtä kunnioitettu ja rakastettu, kenties enemmänkin, kuin pahaa mainetta kerännyt historiallinen edeltäjänsä. Hänen näyttäytymisensä sai Puolueen jäsenet kautta Saksan matkustamaan paikan päälle, ihan vain jotta he voisivat sanoa; "Minä näin hänet! Führerin ilmielävänä!"

Führer vain harvemmin näyttäytyi ilmielävänä, sillä hän vältteli kissanristiäisissä kulkemista. Hänellä oli paljon tekemistä, ja paljon ajattelemista. Ja erityisen paljon suunnittelemista. Onnekseen hän ei joutunut tekemään kaikkea yksin.

Der Palastetissa sijaitseva Führerin yksityistoimisto oli upea nähtävyys. Se oli suuri, valkea sali täynnä hienoja patsaita, tauluja, huonekasveja ja marmoria. Ison pohjoiseen aukeavan ikkunan edessä oli Führerin leveä, tumma työpöytä. Toisella puolella huonetta oli valkea sohvakalusto, jolla Führer juuri nytkin istui, jaloissaan hopeanharmaa weimarinseisojansa Adwar. Führerillä oli päällään vihreänruskea, natsiupseerin univormua muistuttava asu, koppalakki, ja mustiksi ja kiiltäviksi lankatut ratsastussaappaat. Hänen pistävät, vakavat harmaat silmänsä tuijottivat keskustelukumppania tutun läpitunkevasti. Führer kohotti viskilasia kädessään ja siemaisi sen sisältöä: "Eilisen paraati- ja puhetilaisuuden järjestelyt yllättivät minut positiivisesti... pidin eritoten puhujankorokkeen taakse asetetuista puolueen lipuista. Ne toivat sotilaallista tunnelmaa." Führer totesi, laski viskilasin edessä olevalle tummaksi lakatulle sohvapöydälle ja risti kätensä syliinsä. Hän katseli edessään istuvaa ja nyökytti päätään: "Erinomaista, Wenzel. Tiesin, että voin luottaa sinuun."

Ison luuston omaava, mutta lyhyt mies avaa puvun paidastaan ylimmän napin ja rentoutuu hienolle sohvalle.

"Hei, olenhan Torsten Wenzel! Liput korokkeen takana eivät olleet vielä mitään, mutta Neljännen Valtakunnan Kotkan suunnittelusta olemme tiimini kanssa eritoten tyytyväisiä..."

Mies tarttuu suurella kämmenellä koristeelliseen viskilasiin ja skoolaten Führerin kanssa kaataa sen yhdellä iskulla kurkkuunsa. Äristen hän kaivaa taskustaan antiikkisen savukesytyttimen, Zippo:n ja sytyttää sillä sikarinsa...

"Tässä olisi tulossa se Kansanpuolueen kevätkokous, onko mielessäsi jotain erityistä?"

Torsten nostaa pöydälle kannettavan tietokoneensa ja avaa "Kutsupohjat" -kansionsa...

Führer nosti aavistuksen leukaansa: "Seuraaviin Puoluepäiviin Germaniassa on aikaa kaksi kuukautta. Järjestelyt ja valmistelut on aloitettava pikimmiten. Lisäksi meidän on otettava esille EUA:n tulevat sotaharjoitukset Normandiassa, syyskuussa. Puolueen armeija ei ole ennen osallistunut sotaharjotuituksiin, se on ollut valtion armeijan asia. Kenraali Fruehaufin mukaan Puolueen armeijan kalustoa tulee kuitenkin päästä testaamaan kentällä." Führer totesi tyynellä, sävyttömällä äänellä. "Luotan kenraaliin tässä asiassa, hänellä on vankka vuosien kokemus."

Yksi Puolueen armeijan kenraaleista, kenraali Fruehauf, oli jo vanha ja monet ongelmat ja kriisit nähnyt. Führerin tiedettiin pitävän hänen neuvojaan suuressa arvossa.

Wenzel nyökkäili kuuliaasti Faustin lauseille ja samalla kaivoi tietokoneestaan "Puolueen jäsenet" ja kohdan "Kirjoita päivämäärä ja aika", sitten "Lähetä kaikille". Laukku katosi pöydän alle ja Torsten kaataa lasinsa täyteen ja ojentaa upeasti muotoiltua viskipulloa Führerille.

"Kenraali on hieno mies, hän varmasti tietää mitä tekee ja vastaa uusiinkin haasteisiin rotevasti. Jokatapauksessa, kutsut on lähetetty."

Führer Faust nyökkäsi ja ojensi viskilasinsa kohtaamaan Wenzelin ojentaman pullon. Hän painoi toisella sormellaan pullon kaulaa ja otti lasinsa puolilleen viskiä. Sen jälkeen mies nousi, kääntyi kannoillaan ja käveli hiljaa lipastolleen. Hän avasi ylimmäisen laatikon, otti sieltä jotakin ja toi sen sitten sohvapäydälle Wenzelin eteen: "Tässä ovat uuden olympiastadionin piirustukset. Haluan sinun katsovan niitä ja sanovan mielipiteesi." Führer tokaisi ja istui taas alas.

Hänen ilmeestään näki, että ainakaan Führer itse ei pitänyt piirroksia suuressakaan arvossa.

"Penkitys on kömpelö ja stadion kankean ja rujon näköinen. Lisäksi arkkitehti on tuntemattomasta syystä halunnut rakentaa sen punaisesta hiekkakivestä. Olkoonkin vasemmistolainen, moinen röyhkeys on sanoinkuvaamatonta. En halua moista kamaluutta Suur-Saksan helmeen. Tarvitsen uuden arkkitehdin."

Wenzel kurottautui piirustuksia kohti ja analysoi sen terävillä silmillään. Hetken hiljaisuus...

"Kerrassaan kolkko. Ei toimi. Miten tämä ilmentää loistokasta Valtakuntaamme? Ei mitenkään. Tässä tarvitaan titaania ja marmoria!"

Torsten Wenzelin nyrkki kolahtaa pöytään miltei aggressiivisesti, mutta kuitenkin tyylikkään hillitysti. Pohjat lasista kaatuu Torstenin vatsaan ja hän nousee kalkkeutumien raiskaamille, nelikymppisen ylittäneen miehen jaloilleen ja kävelee kohti suuria ikkunaseiniä.

"Stadionin on oltava piruvie jylhä!"

Torstenin katse jää komean Germanian reunalle piirtyvääna uringonlaskuun...

Führer ilmiantoi närkästyksensä hillitymmin, nyrpistämällä aavistuksen nenäänsä: "Olen samaa mieltä. Itse olin ajatellut valkeaa marmoria, titaania ja valkoista hiekkakiveä. Kenties kromia... Puolueen tunnuksia. Rakennuksen on sovittava ympäristöönsä." Führer totesi ja nousi hitaasti seisomaan, kävellen propagandaministerin taakse. Hänen askelensa kaikuivat kolkkoina katon jylhissä kaarissa. "Vasemmisto on osoittanut aktiivisuutta viime aikoina. He ovat olleet ahkerasti kansan keskuudessa ja järjestäneet tilaisuuksia. He jopa järjestivät arkkitehdin toteuttamaan omat stadionsuunnitelmansa, vedoten siihen, että hallituksessa on edustettuna muitakin puolueita kuin Kansanpuolue. Tämä tietenkin on totta. Vielä." Führer totesi, siemaisi viskiään ja vei toisen kätensä selkänsä taa.

"Vasemmisto on ollut viime aikoina liiankin aktiivinen. Sellaisessa tohinassa jää aina jotain huomaamatta. Virheet voivat johtaa ikäviin ongelmiin."

Führerin ei tarvinnut selittää asiaa tarkemmin. Hän luotti siihen, että propagandaministeri tajuaisi vihjeen. Vasemmiston oli saatava opetus.

"Olympiastadion tulee olemaan valkoinen... valkoista marmoria." Führer totesi katsellessaan ulos ikkunasta. Hänen harmaisiin silmiinsä piirtyi jylhänä hahmona loistokkaan kaupungin profiili.

"Valkoista marmoria. Ja titaania."

Mustat ratsastus saappaat iskeytyivät marmori lattiaan marssi askeleissa. Päättäväisesti kohti pöytää jonka takana istui nainen kirjoittaen jotain tietokoneella.

Royn Herzog ilmoittautuu." Vakaa ääni sanoi Kenraalin merkkien välähtäen valossa ja vaaleiden hiusten ollen otsalla ja korvan takana.

"Ah! Kenraali Kenraali Herzog! Kerropas mielipiteesi näistä olympiastadionin piirustuksista. Kaipaavat Faustin ja minun mielestäni enemmän Kansanpuolueen tunnusominaisuuksia..."

Torsten ojensi pääkuvaa vasemmiston luonnoksista ja imaisi aimoannoksen sikaristaan.

Führer käänsi myös hiukan päätään nähdäkseen sihteerin sisään päästämän kenraali Herzogin. Tummatukkainen sihteeri toi hänelle sähkösanoman ja lähti sitten huoneesta jatkamaan töitään. Hän sulki marmorisalin oven ja jätti kolme suurmiestä keskenään. Führer laski sähkeen pöydälleen. Hän lukisi sen myöhemmin.

"Kenraali Herzog." Führer totesi ja nyökkäsi. "Hyvä että pääsitte tulemaan. Esittelin juuri Wenzelille olympiastadionin piirustuksia. Vilkaiskaahan niitä ja sanokaa oma mielipiteenne." Führer nyökkäsi Wenzelin ojentamia papereita kohti. "Vasemmiston palkkaama arkkitehti on ylittänyt itsensä." Führer lisäsi pilkallisesti. Hän ei nähtävästikään ollut ollenkaan tyytyväinen piirroksiin.

Vasemmiston takia kenraali Herzog oli paikalle kutsutukin. Führerillä oli sananen sanottavanaan Herzogille ja Wenzelille kilpapuoluetta koskien. Näihin miehiin hän saattoi luottaa, ja näille miehille hän saattoi antaa ne tehtävät, joita he 'eivät koskaan tehneet'.

Torsten Wenzelin katse kiinnittyi Herzogin univormuun, sitten Führerin univormuun ja lopuksi omaan, tavalliseen pukuun, jossa ei edes kravattia ollut koristamassa roikkuvia kauluksia. Torstenille nousi väistämättä kylmä hiki otsalle, kun hän ajatteli huonoja toimintaelokuviaan ja veitsen terällä kiikkuvaa mainettaan suurmiehien keskuudessa, koko Saksan politiikan huiopulla...

Torstenille tuli jano. Alkoholia. Pian.

"A-anteeksi hyvät herrat! Minun on lähdettävä, äkillinen juttu puolueaukiolla, minun pitäisi olla siellä nyt, puhutaan tästä Vasemmisto -ongelmasta vaikka ensi lauantain huvipursireissullamme!... Minun on nyt mentävä!"

Torsten kävei ripein askelin salin ovelle niskaansa hieroen.

Torzten, Führer sanoi että meille molemmille, Joten älä poistu huoneesta ilman lupaa." Ronya murahti äänensä kätköistä joka oli syvä ja vanhuuden karsastama, Hän teki kunniaa johtajalleen ja otti asennon. "Valmiina käskyn jakoon."

Führer kääntyi kohti ikkunaa ja kätki näin paljastavan hymynsä tovereiltaan: "Anna hänen mennä, Herzog, oikeastaan asiani koskee enemmän sinua ja puolustusministeriä, jonka tapannen myöhemmin tänään... istu toki alas ja ota viskiä." Führer viittasi pöytänsä päällä olevaa kaunista lasista viskipulloa päin. Se oli koristeltu puolueen kaksipäisen kotkan kohokuvalla. Führer oli saanut sen veljeltään lahjaksi viime vuonna.

"Kerrohan, Herzog... mitä uutta ?" Führer kysyi ja kääntyi katsomaan Herzogia harmailla silmillä, jotka pureutuivat kenraalin läpi vanhaan tuttuun tapaansa. Ikään kuin hän olisi olettanut luotetuimman kenraalinsakin koska tahansa vetäisevän aseen esille.

"Mitä uutta poliisista?"

Führer ei tietenkään puhunut normaalista poliisista, vaan Puolueen ja Führerin hallituksen yksityisestä Recht auf dem Partei:stä (RP), Puolueen salaisesta poliisista. Sen olemassaolosta tiesivät vain salaisen poliisin jäsenet ja harvat ja valitut hallituksen ja Puolueen edustajat. Sekä tietenkin RP:n toiminnasta vastaava kenraali Herzog.

"Ei mitään erikoista, ongelmia ei ole ollut kansan parissa paljoa, Sitä tavanomaista. Olemme "Suostutelleet" tietyt henkilöt rauhoittumaan. Pidätyksiä on ollut nyt harvassa.

"Ja minusta stadiumin pitäisi olla mahtava kuten tekin."

"Kenraali imartelee." Führer vastasi ja näytti ihan pienen hetken aika tyytyväiseltä. Mutta moinen oli varmaan harhaa, sillä ottaessaan stadionin piirustukset takaisin kenraalilta ja laskiessaan ne pöydälleen mies oli taas kuin valurautaa.

"Hyvä. Minulla on nimittäin pieni pulma, johon haluaisin apua sinulta." Faust vilkaisi kenraalia kulmiensa alta. Hän seisoi ihan tämän vieressä jotta saattoi tulla kuulluksi vaikka kuiskasikin. Seinilläkin saattoi olla korvat.

"Haluan, että tarkkailette hallitusta ja sen jäseniä nyt erityisen tarkalla silmällä. Kuten varmasti tiedätte, suhteemme Yhdysvaltoihin ovat menemässä huonompaan suuntaan. Lähestyvässä EU:n parlamentin kokouksessa aiomme miettiä suhtautumistanne. Saksa ei ainakaan aio mielistellä presidentti Morganin edessä päivääkään." Faust murahti ja sipaisi viiksiään. "Vasemmisto on kuitenkin aina ollut politiikkaani vastaan. Jos ilmenee minkäänlaisia yrityksiä mustamaalata Puoluetta, haluan että puututte asiaan välittömästi, vähin äänin, ja varmistatte, ettei moista enää tapahdu. Vasemmiston ministerit ovat aina tunteneet sympatioita Yhdysvaltoja kohtaan. Heidän mukaansa Yhdysvalloilla on oikeutensa suhtautua karsaasti Eurooppaan Naton hajoamisen jälkeen. Ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi tehdä yhteistyötä Valtojen kanssa. Ja suostua heidän tarkkailtavikseen kuin laboratoriossa pidettävät rotat!" Faust ärisi. Hän laski kätensä Herzogin olalle ja tuijotti myrkyllisesti ikkunastaan hämärtyvää Germaniaa. "Luotan teihin, Herzog. Meillä ei ole varaa virheisiin... aah, mutta tarpeeksi tästä synkästä aiheesta. Ottakaa viskiä. Torsten suositteli sitä minulle." Führer hymyili kohteliaasti ja viittasi Herzogia istumaan. Ilmeisesti kenraali ei pääsisi lähtemään vielä vähään aikaan.

Herzog nyökkäsi jäykästi ja teki kunniaa, Istuutuen sitten alas, "Jos sitä nyt yhden lasillisen.. Minun on tehtävä vaadittavat valmistelut että saamme kuljetettua teidät turvallisesti seuraavaan kokoukseen." Mies oli jälleen kuin jäätynyt graniitti. Mies joka ei helpolla taipuisi kidutukseen.

Hän oli sen ammattilaisia. Se olisi hänen henkensä mahtavan saksanpuolesta!

Führer nyökkäsi taas ja katseli ulos Germaniaan. Kaupunki oli hänelle kaikki kaikessa. Saksa ja sen kansa olivat jänelle kaikki kaikessa. Kaikessa itsekkyydessään, kylmyydessään ja armottomuudessaan hän oli valmis kuolemaan oman maansa, asemansa, kaupunkinsa ja kansansa puolesta.

Hetken kaupunki muistutti häntä jostakin, mikä sai hänen jylhille kasvoilleen rennomman ilmeen. Hän kääntyi katsomaan kenraali Herzogia: "Ihailen paneutumistanne työhönne. Olin jo lähes todeta, että se aiheuttaa varmasti ongelmia kotona, kun muistin, ettei teillä ole vaimoa tai lapsia. Ellen sitten muista väärin?"

Führer ei tavallisesti keskustellut edes lähipiirinsä kanssa heidän yksityiselämästään, joten kysymys olisi ollut omiaan hämmentämään kenet tahansa.

Herzogin ilme oli järkkymätön. "Minulla oli, he kuolivat synnytykseen." Miehen ote jäykkeni lasista pienesti, hänen nostaen lasin huulilleen ja juoden siitä pienesti. "Ehkä jumala halusi niin tapahtuvan, ehkä maailmasta on tulossa vain niin paha."

"Aah... siinä tapauksessa olen pahoillani." Führer kohotti lasiaan merkiksi siitä, että otti osaa menetykseen. Hän kääntyi taas katselemaan kaunista kaupunkiaan, vaiti ja jylhän vakavana kuten aina ennenkin. Jokin hänen äänessään hänen lausuessaan pahoittelunsa sai hänet kuitenkin vaikuttamaan mieheltä. Tuo ei kuitenkaan johtunut inhimillisestä empatiasta, jota Führer toki myös tunsi, vaan siitä pienestä häivähdyksestä kateutta ystävällisten sanojen takana.

Führer oli aina kuvitellut Herzogin perheettömäksi, Saksalle ja Puolueelle ja erityisesti hänelle omistautuneeksi kenraaliksi, jolla ei ollut siviilielämää. Ei ainakaan perheellistä siviilielämää.

"Voitte toki mennä, kenraali Herzog, mikäli tahdotte." Führer totesi hiljaa. Hänen harmaat silmänsä tuijottivat edelleen ulos ikkunasta ja ahmivat viimeisiä hailakoita auringonsäteitä.

"Vasta kun saan käskynne Sir" Herzog sanoi vakaalla äänellä laskien lasin pöytäänsä ja ottaen asennon.

Tämä mies olisi valmis ottamaan luodin johtajansa puolesta ja varmasti nostamaan yksikkönsä vain sotaan jos olisi tarve.

Führer hymähti nauruntapaisen: "Tosiaan. Pitäkää entistä tarkemmin silmällä mahdollisia kapinanlietsojia ja erityisesti tarkkailkaa hallituksen jäseniä. Tässä lista tarkkailtavien nimistä." F'uhrer ojensi takkinsa taskusta moitteettomasti taitellun paperilappusen Herzogin käteen. Vielä ennen kääntymistään hän onnistui hymyilemään pikaisesti: "Hyvää päivänjatkoa, kenraalini."

Herzog ja Wenzel olivat ainoat, jotka saivat nauttia Führerin ystävällisyydestä. Erityisesti kenraalia kohtaan Führer oli aina ollut hyvin anteeksiantavainen ja suvaitseva, eikä pannut pahakseen jos kenraali joskus olikin toista mieltä hänen kanssaan.

"Heil" Herzog löi jalkansa lattiaan ja kääntyi samalla askeleella ja käveli pois huoneesta tiukassa marsissa vetäen hatun vasta päähänsä kun hän oli astunut ovesta ulos.

Siinä meni saksan ylpeys. Puolueen sotilas.

Führer huokaisi värisevällä äänellä. Kunpa hänen kaikki sotilaansa ja Puolueen jäsenet olisivat yhtä kuuliaisia ja ohjesäännön mukaisia. Moitteettomia. Uskollisia.

Täydellisiä.

Führer jätti ikkunasta katselemisen, sillä aurinko oli viimein laskenut mailleen ja taivaanranta hohkasi enää himmeää punaa. Hän istui leveän kirjoituspöytänsä taakse ja painoi pienen mustan nappulan alas, puhuen sihteerilleen: "Voitte lähettää Puolueen puheenjohtajan herra Raban Faustin sisään, sitten kun hän saapuu."
"Heil, mein Führer." sihteerikkö vastasi ja Führer sulki yhteyden, kaivoi kirjoituspöytänsä laatikosta esille pienen kämmenmikron ja alkoi kirjoittaa siihen jotakin.