Führer Faustin toimisto hohti vaaleana, kuten aina ennenkin, ja takana olevasta valtavasta isosta ikkunasta tulvi valoa sisään toimistoon. Kaiken sen valon edessä Führer Gevehard Faust näytti pelkältä mustien ääriviivojen rajaamalta tummalta hahmolta. Hänen kätensä otti vastaan Fedrikin ojentaman paperin ja hän tutki sitä vähän aikaa.
"Otan asian harkintaan." Führer totesi tyynesti ja laski paperin kädestään. Hän risti ne pöydälle eteensä ja tutkaili Fredrikiä kopalakkinsa lipan alta. Ilmeisesti hän oli juuri lähdössä jonnekin, sillä hän näytti olevan pukeutunut matkaa varten. Kenties hän oli matkalla tapaamaan veljeään?
Kukaan ei ollut kertonut Fredrikille mitään Raban Faustin voinnista. Itse asiassa mies voisi olla vaikka kuollut. Se tosin oli epätodennäköistä, koska siinä tilanteessa Fredrik olisi luultavasti kaikkea muuta kuin elossa. Tai mistä sitä koskaan tietää. Ketään ei oltu koskaan tapettu poliittisista syistä. Ei ainakaan niin, että siitä olisi joku kuullut. Führer oli tiukasti kuolemantuomioita vastaan. Ainakin julkisuudessa. Kukaan ei voinut sanoa, mitä kivikovan, kokeneen johtajan pään sisällä liikkui, salassa muilta.
"Hyvin valitettavaa, että päätitte vetäytyä virastanne." Führer totesi. "Mutta terveyden kanssa ei kannata pelleillä. Toivotan teille lokoisia ja rauhallisia sairaseläkepäiviä, ja toivon että jaksatte silti työskennellä olympiastadionin arkkitehtuurin parissa. Mikäli katsotte, ettette siihen kykeke, ilmoittakaa toki minulle. Varmasti tekemienne piirustuksien perusteella joku muukin voi jatkaa työnne parissa."
Sairaseläke. Tällä tavalla lehdistölle ilmoitettiin, ja tällä tavalla Fredrikin oletettiin vetäytymisensä kaikille selittävän. Ei kannattanut leikkiä tulitikuilla kuivassa heinäladossa, eikä satuilla omiaan tällaisessa tilanteessa. Ellei sitten halunnut päästä mustalle listalle.