Elämysmatkailua Hampurissa (26.4.2042)

((Raban Faust perheineen on tervetullut elämysmatkalle Fredrikin luokse.))

Fredrikin taloudenhoitaja oli ilmoittanut että tarvitsisi kolme päivää laittaakseen talon asuttavaan kuntoon ja oli todellakin pitänyt lupauksensa. Oli perjantai-ilta kun Fredrik oli saapunut paikalle ja lauantaina Raban Faustin piti tulla paikalle perheineen viikonlopuksi. Van Sandenburgien kartano oli tyypillinen hollantilaistyylinen talo jolle oli ominaista valkoiset tapetit ja matala katto. Tila oli melko suuri ja siihen kuului myös paljon maata ympäriltä. Rabanin lapsia ajatellen Fredrik oli antanut kunnostaa pienen uimarannan talon läheisyyteen.

Fredrik oli itse mennyt aamulla puutarhaan töihin. Hän oli ehtinyt hoivata tomaatteja ja kurkkuja ennen kuin oli siirtynyt päärynäpuihin. Fredrikin tila oli täydellisesti luomutila ja siellä ei käytetty muita kuin luonnollisia vastustuskeinoja. Eli leppäkerttuja ja muita ötököitä. Puutarhurin mielestä kaikki tapahtuisi nopeammin jos he käyttäisivät hyönteismyrkkyjä mutta Fredrikillä oli oma syynsä.

Kuullessaan auton torven äänen Fredrik kohotti katseensa päärynäpuun juurista autoon joka ajoi portista sisään.

Raban Faust oli aina pitänyt maaseudusta, ja päästessään ihan luvalla vierailemaan Fredrikin tilalle hän oli onnensa kukkuloilla. He olivat saapuneet Hampuriin aamulla, ja vuokranneet sitten auton sieltä. Rabanin vaimo istui etupenkillä ja katseli tilaa rauhallisesti, Rabanin nuori poika taas leikki sotilasta takapenkillä.

Gevehard oli lähettänyt terveiset Rabanin mukana. Tosin Raban ei vieläkään ollut päässyt tapaamaan veljeään kasvoista kasvoihin, tämän sihteeri oli välittänyt hänelle Führerin hyvän matkan toivotukset ja terveiset vietäväksi Fredrikille. Raban oli jo luovuttanut; Gevehard ei siis halunnut nähdä häntä. Olkoon niin sitten...

Auto pysäytettiin suurelle pihamaalle kivetyksen päälle ja Raban ja Hilde Faust astuivat ulos autosta. Hetken päästä myös hänen poikansa ryntäsi ulos autosta, kompastuen melkein heti auton kynnykseen. Raban auttoi vaaleatukkaisen, kaikin puolin enemmän äitinsä näköisen pojan ylos: "Jochim, olehan nätisti."
Poika nyökkäsi ja lopetti leikkinsä. Hän näytti pitkältä, noin kymmenen vuotiaalta pojalta, jolla oli vaalea, lyhyeksi leikattu tukka ja vaaleansiniset silmät. Vaikka poika oli muuten äitinsä näköinen, hänellä oli Faustin suvun tuima katse.

"Fredrik!" Raban nosti kätensä tervehdykseen kuin olisi tuntenut Fredrikin paremminkin: "Tässä me nyt olemme! Führer lähetti sinulle terveisiä."

Fredrik katseli kun valkoinen auto ajoi pihaan ja kun pitkä vaaleatukkainen poika kompastui sen kynnykseen. Hän jätti puutarhahanskat puun luokse ja käveli tuon kummallisen ilmestyksen luokse.
"Tervetuloa vain. Vai lähetä Gevehard minulle terveisiä. Kuitenkin haluaa vain tietää olenko vielä hengissä." Fredrik sanoi naurahtaen ja tervehti sitten Hildeä suutelemalla tämän kättä. "Madame, toivon että viihdytte." Hän sanoi Hildelle ja pyysi miespalvelijaa viemään laukut sisään.

"Pahoittelen jos olen huono isäntä. Minulla ei ole ollut vieraita. Niin.. Viimeksi silloin kun.. Niin, kun vaimoni eli.." Fredrik sanoi haikeana mutta alkoi sitten esittelemään taloa: "Tässä on siis puutarha ja tuo polku vie uimarannalle." Fredrik aloitti. "Vasemmalla puolella taloa ovat kylpyhuoneet ja teidän vierashuoneenne. Oikealla työhuoneet ja minun makuuhuoneeni. Yläkerrassa keittiö, olohuone sekä kaikenlaisia varastoja ja muita. Ullakolle en soisi kenenkään menevän." Fredrik selosti ja osoitti eri kohtia talosta riippuen mistä kohdasta hän milloinkin kertoi. "Onpa muuten harmi ettei veljesi päässyt tulemaan, mutta nyt voimme viikonlopuksi unohtaa hänet kokonaan." Fredrik sanoi ja nojasi samalla autoon.

"Jos sallitte menen vielä jatkamaan puutarhatöitäni. Tekin ehditte käydä vaikka pesulla ja vaihtaa vaatteita jos haluatte. Päivällinen tarjoillaan hollantilaiseen tapaan neljältä." Fredrik selosti vielä ja katsoi kelloa joka osoitti vasta kahtatoista.

Raban nyökkäili toisen sanoille ja vilkaisi vaimoaan: "Noh, vaimoni on varmasti ainakin mielissään pesumahdollisuuksista. Olemme tehneet pitkän matkan. Jochim, sinähän voisit käydä tutustumassa uimarantaan?"
"Raban, ei poika voi mennä sinne yksin." Hilde huomautti huolestuneena mutta Raban vain heilautti kättään: "Älä huoli, minä menen hänen kanssaan. Tällä tavalla hän ei ainakaan mene ullakolle. Tiedäthän sinä pikkupojat, aina siellä missä ei saisi olla." Raban totesi fredrikille ja iski silmää. Sitten hän vakavoitui: "Niin, Führer on hyvin kiireinen mies." Raban totesi, pannen taas merkille, kuinka Fredrik kutsui Führeria Gevehardiksi.

No, tapansa kullakin. Ja Raban kutsui itsekin Führeriä kotonaan ja kahden hänen kanssaan ihan vain Gevehardiksi.

Hilde suunnisti kiittäen pesutiloja ja heidän huonettaan kohti, Raban taas nappasi kymmenvuotiaan poikansa syliinsä: "Noh, Jochim? Haluatko uimaan?"
Poika nyökkäsi ja ravisteli itsensä isänsä otteesta, rynnäten kohti rantaa lelupyssynsä kanssa. Raban hymyili hänen peräänsä: "Poika on aika ujo, mutta kyllä hän puhuakin osaa. Neljältä, siis?" Raban totesi, nosti hattuaan Fredrikin suuntaan ja lähti sitten seuraamaan poikaansa alas. Hän näytti käyttävän kävelykeppiä, nyt kun maasto ei ollut tasaista kaupunkimaastoa.

Fredrik katseli kun Rabanin vaimo meni sisään ja lähti sitten kävelemään takaisin päärynäpuiden luokse. "Neljältä." Fredrik sanoi Rabanille ja katsoi kun tämä lähti jolkuttamaan rantaan päin. Hyvinhän tämä oli alkanut. Pahimmissa fantasioissa oli ollut hirveä kaatosade ja auto oli pettänyt puolimatkassa tilalle. Rannasta kantautui muutamia iloisia huutoja vähän väliä. Aivan kuin Amsterdamissa seitsemänkymmentä vuotta sitten. Välillä hän näki kuinka taloudenhoitaja, miespalvelija tai kokki käveli hänen ohitseen hakemaan tai viemään jotakin.

Saatuaan päärynäpuiden hoito-ohjelman valmiiksi Fredrik poimi pieneen koriinsa muutaman päärynän sekä tomaatin viereisestä puskasta ja lähti kävelemään rantaan päin. Raban saisi maistaa hänen päärynöitään. Hän oli jalostanut tätä lajia jo monta kymmentä vuotta ja lopputulos oli hyvä. Hedelmä todellakin maistui joltakin eikä ollut mikään maapähkinän kokoinen. Toivottavasti Rabankin pitäisi.

Saavuttuaan rantaan hän hymyili hiukan. Näky oli melko huvittava. Rabanin poika sukelsi kiviä rannalle ja Raban.. tanssi? "Hei taas Raban. Haluatkos nyt maistaa niitä päärynöitä?" Fredrik sanoi ja antoi korin Rabanille.

Kävi ilmi, ettei Raban suinkaan tanssinut, vaan tasapainotteli liukkaalla rantakivellä hyvin huteran oloisesti ja yritti ottaa koppeja poikansa heittämistä kivistä: "Aiotko sinä tyhjentää koko pohjan!?" mies ulvahti kun poika ilmestyi veden alta ja viskasi isälleen jälleen uuden kiven.
"Vielä muutama!" poika huusi ja sukelsi taas. Raban mutisi ja tuli vilkaisseeksi rantaa päin. Hän hymyili ja klenkkasi vaivalloisesti pois veden kostuttamilta kiviltä. Hänen sylissään oli valtavasti pyöreitä, sileäksi hioutuneita kiviä. Niissä oli mustaa ja valkoista, ja Jochim kutsui niitä pingviinikiviksi.

"Poika on onnensa huipulla..." Raban naureskeli päätään pudistellen ja laski kivet maahan, kumartuen katsomaan Fredrikin tuomisia: "Ah, jo vain! Minäpäs otan... tämän." Raban päätyi isoon, mehevän oloiseen päärynään ja haukkasi sitä. Hän maisteli hetken, kunnes heilautti päärynää: "Mainiota! Olette melkoisen hyvä kasvattamaan näitä pikku epeleitä! Pahuksen maukas hedelmä. Sopivan makea, olematta kuitenkaan äitelä. Kerrassaan..." Raban vaikeni kun kivi kopsahti hänen takaraivoonsa: "JOCHIM!"
"Anteeksi isä!"
"Piru vie..." mies hieroi takaraivoaan ja hymyili sitten Fredrikille hermostuneeseen tapaansa: "Olen varma, että nyt vaimonikin innostuu siitä puusta. Tähän mennessä hän on katsellut sitä vähän karsaasti kun se roskuttaa koko ajan, mutta jos se tuottaa näin hyviä hedelmiä niin pakkohan sitä on hoitaa!"

Fredrik säpsähti kun Rabanin takaraivoon kopsahti pyöreä kivi. Pieni tykinkuula, niinkuin Fredrik niitä nimitti. "No pojat ovat poikia ja pojilla on poikien leikit." Hän mutisi ja otti itsekkin yhden päärynän. "Näin muuten vaimonne äsken. Hän käveli ulos puutarhaan lukemaan. Otin muuten vapauden siirrättää autonne parempaan paikkaan. Se on nyt talon takana." Fredrik selosti jälleen samalla kun maisteli päärynää.

Jochim heitteli vielä muutaman kiven isäänsä päin, mutta ilmeisesti kyllästyi siihen, huomattuaan ettei Raban reagoinnut kovastikkaan. "Syömme tänään lammasta. Se haetaan viereiseltä tilalta kohta. Minä olen aina arvostanut tuoretta ruokaa. En voi sietää niitä tusinamössöjä mitä tehtaissa nykyään tehdään työpaikoille ja jopa, voitteko kuvitella, joihinkin ravintoloihin!"

Fredrik kertoi vielä muutaman mielipiteen Rabanille. Muun muassa sen että piti tomaattimehusta ja sen että inhosi moottoriveneitä. Näiden muutaman kommentin jälkeen hän kuitenkin lähti taas puutarhaansa päin.

Raban nyökkäili: "Vai niin vai niin... no me näemme neljältä! Hei vain!"

Kun Fredrik oli kadonnut kulman taakse, Raban kääntyi ympäri: "JOCHIM! Mitä minä sanoin niistä kivistä?!"

Mutta pikkupoika oli jo uinut kauaksi piiloon kaislikkoon. Raban muljautti silmiään ja istahti sitten alas muistelemaan niitä kesiä, kun he olivat Gevehardin kanssa olleet vielä lapsia. Gevehard oli silloinkin ollut muita vakavampi lapsi, mutta olivat he silti keksineet aina leikkejä jos jonkinmoisia.

Raban syventyi muisteloihinsa niin intensiivisesti, että Jochim uskalsi pian uida kaislikosta. Hän kiipesi rannalle isänsä viereen ja pian kaksikko tarkasteli Jochimin pingviinikiviä sulassa sovussa. Hilde luki puutarhassa jonkinlaista rakkausromaanipotaskaa, joka sijoittui 90-luvulle. Sää oli kaunis, eikä taivas enteillyt sadetta ainakaan tänään.

Fredrikin puutarha -projekti edistyi hyvää vauhtia. Seuraavana vuorossa olivat munakoisot ja marjapuskat. Marjoja tilalla kyllä kasvoi. Mansikoita, mustikoita, viinimarjoja, vadelmia ja jopa viinirypäleitä hieman. Fredrik lähti kuitenkin pian aloitettuaan sisään kirjoittamaan kirjeitä.

------------

Kong-gongi kutsui neljältä ihmisiä syömään kumahtelevalla äänellään. Hilde saapui rakkausromaani kainalossaan ensimmäisenä. Toisena saapui Fredrik. Raban ja Jochim saapuivat viimeisinä paikalle. Palvelija tarjoili jokaiselle annoksen lammasta ja perunoita sekä kermakastiketta. Fredrikin lempiruokia tämäkin.

"Olkaa hyvät. Kokkini on aivan erinomainen." Fredrik sanoi ja aloitti aterioinnin. Syötyään aterian hän pyyhki suunsa valkoiseen liinaan ja aloitti juoma kierroksen päärynäliköörillä. Tänään tosin alkoholin käyttöä rajoitettaisiin. Führerin toimistossa oli mopo vähän karannut käsistä.

Raban nyökkäsi ja pyyhki hänkin suunsa. Hän oli syönyt kaksi annosta siinä ajassa, kun muut olivat saaneet alas yhden.

"Uskomattoman maittavaa, kokkinne on ehdottonmasti Saksan huippuja. Veljeni varmasti olisi mieluusti täällä myös. Hän pitää lampaanlihasta, varsinkin jos se tarjoillaan kermakastikkeella." Raban hymyili ja vilkaisi vaimoaan, joka lopetteli hänkin ateriaansa: "Erittäin maittavaa, herra Fredrik." Hildekin myönsi. Hän tuntui olevan kovin hiljainen ja arkakin nainen. Hän oli pienikokoinen ja hyvin laiha, ja hänen vaaleat pitkät hiuksensa oli suittu asialliselle nutturalle. Täysi vastakohta hänen hieman rempseämmälle miehelleen, jonka puvun napit pingottivat vatsan kohdalta. Jochim kiitti myös kohteliaasti. Hän oli hyvin kasvatettu mukula eikä mölynnyt ruokapöydässä. Ei ainakaan vieraiden luona.

"Kuinka suunnitelmat stadionin kanssa etenevät? Minä en tiedä sen enempää kuin mitä olen nähnyt lehdestä. Ja kuullut silloin muutama päivä sitten aamulla. Sattuneista syistä en ole päässyt puhelemaan Führerin kanssa. Hän on ollut erinomaisen kiireinen viime aikoina."
"Ehkä hänellä ei vain ole aikaa sinulle..." Hilde mutisi. Hänestä Führerin käytös Rabania kohtaan oli ilkeää. Ei hän kuitenkaan halunnut tuomita Führeriään, tällä olikin ihan varmasti kamalasti kiireitä.

Mutta luulisi sitä aikaa joskus löytyvän.

"Kyllä. Saksan huippuja ehdottomasti. Haluasitteko jotain juotavaa? Meiltä löytyy vaikka mitä." Fredrik mutisi ja maisteli päärynälikööriä lasista. Jochim lähti äitinsä kanssa puutarhaan leikkimään jättäen Fredrikin ja Rabanin kahden.

"Stadion edistyy hyvin. Valmistelut aloitetaan ensi viikolla. Führer on tosiaan melko.. kiireellinen. Se tulee koitumaan hänen tuhokseen vielä joskus. Eihän hänellä ole edes lapsia tai vaimoa.. Niin.. Vaimoa.." Fredrik mutisi haikeana ja joi taas likööriään. Hän kuunteli kun kello löi viittä korkealla, melodisella äänellään. Ulkoa kuului kimeitä naurun ääniä.

"Tuossa on vaimoni." Fredrik sanoi ja viittasi valokuvaan jossa oli noin kolmikymppinen nainen. "Siitä on nyt noin neljäkymmentä vuotta kun hän kuoli.. Hän kuoli keuhkokuumeeseen.." Fredrik sanoi äänellä joka sortui loppua myöten. Fredrik kaatoi itselleen vapisevin käsin vettä ja joi sen yhdellä kulauksella.

"Voi kuinka ikävää..." Raban sanoi ja näytti aidosti myötätuntoiselta. Hän meinasi kurottautua taputtamaan Fredrikiä olalle, mutta tulikin toisiin aatoksiin. Oli kai parempi antaa olla. Aihe oli varmasti kivulias.

"Voi, hän on aina ollut samanlainen." Raban kaatoi itselleenkin hiukan likööriä ja maisteli sitä hymyssä suin: "Mutta sellainen kai pitää ollakin, jos on suuri vastuu. Kyllähän hän käy juhlissa ja kissanristiäisissä ja tapaamassa pienempienkin kaupunkien Puolueen jäseniä ja muita maansa asukkaita. Kaipa siinä on tarpeeksi sosiaalista kanssakäymistä hänelle. minä uskon, että tämä on paljon raskaampaa minulle kuin hänelle. Tämä erossa oleminen, siis. Jeesus, puhun kuin hän olisi vaimoni!" Raban naurahti ja pyöritteli likööriä lasissaan: "Mutta kaipa hänellä taas joskus on aikaa minullekin. Tärkeämmät asiat ensin, niinhän sitä tavataan sanoa. Erinomaista likööriä, muuten." Raban kehaisi ja katseli sitten ympärilleen: "Teillä on kaunis kartano. Puutarhakin oli oikein upea. Olen itsekin haaveillut maaseudun rauhasta useaan otteeseen, mutten jaksa rakennuttaa taloa. Siinä menisi niin pitkään."

"Niin.." Fredrik sanoi haikeana ja kaatoi itselleen taas likööriä. Fredrik oli nähnyt taas painajaisia liittyen vaimoonsa ja Führeriin, mutta ne onneksi olivat vain painajaisia.

"Niin kai." Fredrik maisteli tällä kertaa omenalikööriä ja totesi sen hiukan happamaksi: "Suuri vastuu? Tulin hänen luokseen viimeksi viideltä keskiviikkona. Olin päivän viimeinen tapaaja. Hän jopa pyysi minua jäämään illalliselle. Veikkaan että hän on todella yksinäinen. Hänellä kun ei pahemmin ystäviä ole. Ja sinä todella puhut kuin olisit hänen vaimonsa. Voisitte mennä naimisiin." Fredrik hymähti ja kulautti juoman taas alas. "Ehkä.. Hänellä kyllä on. Minusta vain tuntuu ettei hän halua tavata sinua. Ja likööri on kyllä erinomaista.." Fredrik vastaili toisen puheisiin poissaolevalla äänensävyllään.
"Sain tämän lahjaksi vanhemmiltani. Silloin kun menin naimisiin. Neljäkymmentä vuotta tämäkin paikka on pysynyt pystyssä. Tosin en ole ollut täällä taaskaan pitkään aikaan. Työt nielevät aikaa kaikelta muulta."

Raban muuttui vähän apeaksi kuullessaan Fredrikinkin ajattelevan, ettei Führer vain halunnut tavata häntä. Jos tämä todella oli yksinäinen, eikä siltikään halunnut nähdä veljeään, hänen tuli pitää Rabania todella vastenmielisenä.

Masentuneena poliitikko hörppäsi lasinsa tyhjäksi ja täytti sen taas: "Niin no... ehkä asia sitten on niin." hän myönsi ja kuunteli toisella korvalla Fredrikin kertomusta kartanosta ja työkiireistään: "Niin, politiikka on aika työllistävä ammatti. Joutuu juoksemaan kaiken maailman turhuuksissa ja esittämään, että nauttii siitä. Ja nyt tämä EU:n ja Yhdysvaltojen soppakin. Poru vie minä vihaan niitä amerikkalaisia! Itserakkaita paskiaisia kaikki, hallitusta myöten! Mitä ne tänne tulevat nenäänsä tunkemaan? Pysyisivät omalla mantereellaan, niin mekin teemme. Tiedätkö, yhtäkään mukiavaa amerikkalaista poliitikkoa en ole tavannut."

Lasi tyhjeni ja täyttyi taas.

"Kaikki ovat olleet rasittavia ja itserakkaita. Kummallista sakkia, sanon minä. Ei sieltä maasta ole tullut muuta hyvää kuin KISS."

Fredrik täytti taas lasin ja joi sen tyhjäksi yhdellä kulauksella: "Yhdysvallat todellakin ovat hyvin.. kummallinen valtio. Ainoa hyvä asia oli että Alankomaat sai sieltä tuloja. Mutta sekin oli jo monta vuosisataa sitten. Ja kyllä se Clinton ihan mukava oli. Mutta hänkin on jo kuollut."

Fredrikin päässä napsahti sillä hetkellä. Nyt tarvittaisiin jotain jossa olisi vähemmän alkoholia. Kellohan oli vasta viisi. Fredrik marssi juomakaapilla hakemaan jotain vähä-alkoholista juomaa. Valitettavasti Fredrik ottikin miedon hollantilaisen valkoviinin sijasta venäläistä vodkaa. Eroa hän ei huomannut. Molemmat juomat kun näyttivät identtisiltä. Pulloissa oli vain erona etiketit, mutta eihän niitä jouda katsomaan.

"Otappa tästä mietoa hollantilaista viiniä. Hyvä vuosikerta. 1855." Fredrik sanoi kaataessaan Rabanin lasiin vodkaa. Fredrik istahti taas tuolilleen ja laittoi viinapullon viereensä lattialle.

Raban huokaisi ja kohotti lasin huulilleen. Hänen silmänsä levisivät ja hän alkoi yskiä holtittomasti: "Mietoa? Jestas! Millaista se vahva sitten on!" mies nauroi, muttei kaatanut vodkaa pois, vaan kulautti sen nyt paremmin valmistautuneena kurkustaan alas.

"Njoo. Ja sitten siellä oli se Abraham Lincoln joskus, hän oli kuulemma erinomaisen hyvä mies. Eläinrakaskin. Puolsi elukoiden oikeuksia. Sellainen on hienoa poliitikossa." Raban totesi.

Lasi toisensa jälkeen tyhjentyi, ja puolen tunnin päästä Raban oli änkyräkännissä. Hänellä ei todellakaan ollut hyvää viinapäätä, ja liköörin ja vodkan suurkuluttaminen ei tainnut sopia hänelle alkuunkaan.

"...enkä minä tiedä, miksi hän ei ota minua vastaan! Se ont osi turhauttavaa! Emme ole tapelleet, emme väitelleet, emme piru vie korottaneet ääntä yhtään toistemme seurassa! Jos hän ei halua nähdä minua niin johan se nyt pitäisi pystyä sanomaan vasten kasvoja!" kasvoiltaan reilusti punakoitunut Raban vaahtosi. Hän kumosi taas jonkun lasin suuhunsa, muttei erottanut enää oliko se viiniä vai likööriä vai vodkaa vai mitä nyt ikinä olikaan.

"On she khumma."

Fredrik säikähti Rabanin yskänkohtausta, mutta rauhoittui sitten. "No kyllä tämä.. Hyvä Jumala.. Tämä on venäläistä vodkaa." Fredrik sanoi ja tutki pullon etikettiä. Tosin Raban ei tätä kommenttia enään kuullut.

"Lincoln oli kyllä hyvä mies. Puolsi ihmisten ja eläinten oikeuksia. Mustatkin saivat silloin oikeuden elämään. Tosin vasta 1900 -luvulla yhtäläiset oikeudet. Martin Luther King jr. oli hyvä mies myös." Fredrik yhtyi Rabanin toteamukseen.

Fredrik katseli Rabanin viinankulutusta. Tuollaista menoa hän oli viimeksi nähnyt Rotterdamin viinakorttelin pohjasakassa. Sieltäkin hän oli saannut viedä poliisina monta humalaista pois.

"Onhan se varmaan turhauttavaa. Ehkä hän vain inhoaa sinua koska on kaateellinen sinulle? Sinulla on vaimo ja lapsia sekä ystäviä. Hänellä on harmaa koira ja joukko ihmisiä jotka eivät oikeasti edes pidä hänestä." Fredrik selitti ja katsoi toista silmiin. Fredrikin mielestä Raban ei ollut vielä pahemmassa humalassa. Rotterdamissa sitä vasta humalaisia oli. Paljon pahemmassa tilassa kuin Raban. "Haluaisitko vielä maistaa tätä..? Tämä on.. Saaremaata? Virosta kai.. Silloin se ei kai ole vahvaa." Fredrik sanoi tietämättään miten väärässä olikaan. Fredrik kaatoi Rabanille lasillisen Saaremaata ja istahti sitten taas tuolilleen.

Fredrik oli onneksi juonnut paljon vähemmän viinaa kuin Raban.

Raban kulautti kaiken pohjanmaan kautta, lyyhistyi pöydälle ja alkoi nyyhkiä: "Veljeni inhoaa minua!"

Aikuisen miehen humalaitkeminen oli muutenkin säälittävää, puhumattakaan siitä miten typerältä Raban kuulosti väittäessään, että Führer ihan rehellisesti vihasi häntä. Tai no, kyseessä oli sentään Führer Gevehard Faust, kylmä ja kova mies. Hänestä varmaan olisikin vihaamaan veljeään, jos tuo antaisi siihen tarpeeksi syytä.

Rabanin onneksi Jocim ja Hilde viihtyivät Fredrikin suuressa puutarhassa leikkimässä, joten hän välttyi ainakin parkumasta heidän nähtensä.

Silmiään kuivaillen mies ojensi taas lasiaan Fredrikiä kohti: "Laitas vielä pienet... ei tätä selvin päin kestä... mokomaa... kurja epatto..."

Fredrik katsoi kun toinen kulautti vahvan viinan kurkkuunsa ja alkoi itkemään pöytää vasten.

Fredrik ei enään tiennyt miten Rabania voisi lohduttaa joten päätti lähteä juomakaapille hakemaan jotain uutta. Sokkona hän otti jonkin pullon jossa sattui lukemaan 'varoitus: erittäin vahvaa viinaa. 2030.' Jälleen katsomatta etikettiä Fredrik kaatoi Rabanille lisää tämän pyydettyä lisää ja katsoi sitten ikkunasta ulos.

Hilde ja Jochim leikkivät ulkona vuoroin hippaa vuoroin piilosta. Kummallista kuinka aikuisistakin tulee joskus leikkimielisiä.

"Tuo on kai mietoa.. Täytyyhän jonkin olla.. En tosin tiedä." Fredrik sanoi taas täysin väärän valan Rabanille.

Raban olisi juonut sillä hetkellä vaikka paloviinaa. Hän tuntui menettäneen itsehillintänsä, välillä hän nyyhkytti ja välillä hän nikotteli ja joi lisää. Jossakin vaiheessa hän haparoi esille puhelintaan, jotta voisi soittaa Führerin sihteerille ja pyytää tätä yhdistämään esimiehelleen, mutta puhelin tippui hänen kangistuneista sormistaan. Eikä hän muistanut edes numeroa...

Viina teki kauppansa ja Raban kiskoi sitä kuin sieni, kunnes jossakin vaiheessa hänen äänensä muuttui sammallukseksi ja sammallus lopulta kuorsaukseksi. Mies oli sammunut pöydän päälle, toisessa kädessään puoliksi syöty päärynä ja toisessa tyhjilleen juotu viinalasi.

Tämä oli se syy, miksi Raban ei yleensä juonut väkeviä. Ne eivät sopineet hänelle. Hän ei osannut hillitä juomistaan, ei varsinkaan silloin kun oli jo valmiiksi herkässä mielentilassa. Ja siinä hän oli usein, koska hän hermoili typeristä asioista ja keksi mielessään jatkuvasti konflikteja ja perättömiä totuuksia itseensä kohdistuvasta kritiikistä ja pilkasta.

Kenties hänen hermoilunsa Führerinkin suhteen oli vain neuroottisen miehen sekoilua. Eipä Führer ainakaan muutamaa päivää aiemmin kovin vihamieliseltä vaikuttanut. Asialliselta, toki, muttei vihamieliseltä.

Fredrik katseli kuinka Raban joi hänen kotitekoisen viinansa ja sammui lopulta keittiön pöydälle. Huomattuaan että takanakin luki jotain Fredrik kauhistui. 'Aineessa on vahvaa unilääkettä. Älä nauti suuria annoksia kerralla.' Raban oli juonnut melkein koko pullon tyhjäksi. Laskettiinkohan se suureksi annokseksi. Yksi asia oli varma. Hänet täytyisi siirtää jonnekkin. Siinä missä Raban nyt nukkui oli tarkoitus syödä illallista parin tunnin päästä. Fredrik lähti (otettuaan muutaman valokuvan) hakemaan Hildaa puutarhasta.

"Tuota rouva. Voisitteko tulla hetkeksi? Miehenne täytyy siirtää ruokapöydältä. Hän tuota.. On alkoholin vaikutuksen alaisena." Fredrik selitti Hildalle joka kauhistuneena ryntäsi tämän kanssa ruokahuoneeseen. Näky oli kauhistuttava. Tyhjiä viinapulloja ja laseja kaikkialla. Kaiken kruunasi sammunut Raban päärynä kädessään, viinilasi toisessa. Otettuaan viinilasin talteen Raban siirrettiin makuuhuoneeseen torkkumaan. Hilda palasi järkyttyneenä ulos ja Fredrik valvomaan Rabania (haettuaan ensin tämän kännykän ja muut tavarat.)

Hilde oli niin pieneksi naiseksi aika vaikuttava vihaisena. Hän ilmoitti Fredrikille tyynesti ja arvokkaasti, että he lähtisivät seuraavana päivänä. Raban, joka veteli hirsiä autuaana, ei voinut kieltääkään. Jochim vaikutti vähän pettyneeltä aikaisesta lähtemisestä, mutta ainakin hän pääsisi viemään pingviinikivet kotiin osaksi kivikokoelmaansa. Hän harrasti erilaisia kiviä ja geologiaa. Raban kannusti häntä olemaan utelias ja tutkimaan ympäristöä.

Raban tuskin heräisi ennen seuraavaa aamua. Hilde kävi ensin antamassa Jochimille tekemistä (poika saisi lukea maanantaisiin ympäristönopin kokeisiinsa), laittoi sitten Rabanin yökuntoon (hän tietenkin pyysi Fredrikiä poistumaan huoneesta siksi aikaa), ja tullessaan lopulta ulos hän vaikutti hyvin vihaiselta ja hyvin nololta: "Suokaa anteeksi, herra Fredrik. Miehelläni on sokeritauti, hän ei saisi juoda alkoholia ollenkaan. Hän ei varmastikaan kertonut teille?" Hilde kysyi varovasti. Hän haistoi liköörin Fredrikinkin hengityksessä.

"Toivottavasti tämä ei vuoda lehtiin... Se ei ole hyvää mainosta." Hilde vilkaisi Fredrikiä merkitsevästi: "Kellekään. Asiasta ei siis enää puhuta. Ja pyydän todellakin anteeksi aiheuttamaamme vaivaa. Lähdemme huomenna, jahka mieheni on paremmassa kunnossa. Huomennahan meidän joka tapauksessa oli tarkoitus lähteä, tai viimeistään maanantaina heti aamulla."

Fredrik ihmetteli kuinka jotkut naiset osasivat olla todella vihaisia ja hyväksyi ilmoituksen lähdöstä huomenna. Silloinhan heidän oli ollut tarkoituskin lähteä. Jochimille Fredrik voisi antaa muutaman kiven puutarhastaan mukaan. Ties vaikka poika löytäisi niistä jotain kiinnostavaa. "Sokeritauti? Hyvä Jumala. Hän joi neljä kokonaista likööripulloa yksin. Lisäksi hän joi aimo annoksen väkeviä ja pullollisen unilääkettä." Fredrik selosti mahdollisimman rauhoittavaan äänensävyyn jottei Hilde suuttuisi entisestään.

"Eihän toki. Toivon niin.." Fredrik mutisi ja katsoi digitaalikameraansa, jonka hän oli asettanut lipaston päälle turvaan. "Toivon ettei hän kuole tuohon annokseen. Pullollinen unilääkettä ei kyllä ole hyväksi kellekkään. Vähiten hänelle joka on ottanut järkyttävän määrän alkoholipitoisia juomia. Muistelen ettei sitä lääkettä saisi ottaa viinan kanssa. Mutta miksi se sitten oli sekoitettu kotitekoiseen viinaan? Ettekä halua todellakaan kuulla niitä prosenttilukuja." Fredrik selitti ja laittoi kameransa taskuun.

"Voi, Rabanilla on hyvin vahva pää..." Hilde vilkaisi makuuhuoneen ovea nyrpeänä. "Kyllä hän kestää... minä valvon hänen vierellään. Annoin hänelle jo lisäannoksen insuliinia. Pikku Jochim on puutarhassa lukemassa. Tai tutkimassa ötököitä, jompaa kumpaa... voisitteko pyytää jotakuta palvelijoistanne katsomaan hänen peräänsä? Valitettavaa, että tässä kävi näin. Raban ei ole viime aikoina oikein ollut itsensä. Hän stressaa siitä selkkauksesta Valtojen kanssa, kuten te kaikki varmasti siellä hallituksessa." Hilde sanoi ja vilkaisi Fredrikiä.

Hän ei edes halunnut kysyä, mitä unilääke teki viinapullossa, mutta kenties tämä lääke soveltui juotavaksi viinan kanssa. Ja siitä oksennusmäärästä päätellen, mitä Raban oli äsken oksentanut, suurin osa lääkkeestä oli varmasti ulkona jo. Mutta ehkä silti varmuuden vuoksi...

"Panetteko pahaksenne jos soitan lääkärillemme? Hän on luottolääkärimme, vanha perheystävä. Pyydän tuomaan hänet tänne yksityisellä koneellamme... ihan vain siltä varalta, että jotakin tapahtuu. Tuollainen määrä alkoholia voi olla vaaraksi, vaikken usko, että Raban saa kuin harvinaisen ikävän päänsäryn."

"Tehkää niin kuin parhaaksi näette." Fredrik sanoi huokaisten ja käski ohikulkevan kyökkipiian mennä leikkimään Jochimin kanssa. Istuuduttuaan sohvalle Fredrik alkoi katsomaan digikamerasta kuvia joita oli äskettäin ottanut Rabanista. Kaiken varalta oli hyvä että ne olivat olemassa.

Katseltuaan kuvia Fredrik alkoi tutkiskelemaan viinaa vähän enemmän. Kävi ilmi ettei kyseessä ollut viina ollenkaan vaan etiketissä lukikin 'apomorfiini, oksetuslääke, älä käytä suuria annoksia'. Fredrikistä tuntui siltä kuin voisi vajota maan sisään sillä hetkellä. Jos Raban kuolisi oksenteluun se olisi hänen vikansa, sillä hän oli juomat tarjonnut. Hän juoksi pian Hildan luokse ja selitti tilanteen. "Kyseessä ei ollut viina ollenkaan, rouva.." Fredrik aloitti varovasti "kyseessä oli valitettavasti eräs paljon vaarallisempi aine. Apomorfiini, oksetuslääke." Fredrik sanoi ja näytti pulloa, jonka pohjalla oli vain muutama tippa ainetta jäljellä.

"Pelkään että tämä voi olla hyvin vakavaa. Näettehän paljonko hän on juonnut ainetta?"